Pallontallaajat.net
Valikko

Vapaaehtoistyö Costa Ricassa

Hei ja hyvää tiistaita!

Eipä meistä kukaan ole välttynyt coronavirus uutisoinnista, sen aiheuttamasta pelosta ja maiden suurista päätöksistä, kuten rajojen sulkemisesta. Kyllä se on tännekin Costa Rican mettään myös iskenyt rytinällä. Maanrajat ovat kiinni sekä ilmeisesti nyt uusimpien tietojen mukaan myös kaupat sulkeutuvat nyt määrittelemättömäksi ajaksi. Toisaalta ihmiset eivät ole mitenkään järin paniikissa, vaan elävät elämäänsä niinkuin ennenkin. Tartuntoja täällä ei ole vielä kuin 40 tai heillä on varmasti samat metoonit käynnissä kuin Suomessa, että kaikkia ei tarvitse testata. Suomi on sulkemassa rajojaan sekä kaikki matkailijoita toivotaan palaavan kotimaahansa. Meille se ei nyt ole ihan niin päivän selvää. Olemme omatoimimatkalla, emme pakettimatkalla vaikkakin blogin nimi hieman saattaa hämätä. HAH! Meillä ei ole paluu lippuja ostettuna Suomeen sekä pankkitili huutaa 0.95 euroa rahaa, eli apua ei pankkikortista ole. Onneksi toisaalta tämä on vain kehotus, ei käsky. Eikä onneksi ketään kannusteta ottamaan riskejä ja etsimään vaihtoehtoisia lentoja Suomeen, sillä tilanteet muuttuvat kokoajan ja maat laittavat rajojaan kiinni toinen toisensa jälkeen . Olemme kuitenkin turvassa täällä ryteikössä, katto pään päällä sekä ruokaa on haettu kaupasta valmiiksi tulevaa varten. Myös metsä tarjoaa meille hyvin ruokaa selviytyäksemme pahimman yli. Tämäpä on taas omanlainen kokemus. Pensseli heilumaan ja riisit keittymään, kyllä me tästä selvitään.

Tosiaan olemme nyt olleet Costa Ricassa melkein 2 viikkoa, jotka olemme viettäneet Sarapiquissa, keskellä Costa Rican valtiota. Tulimme tänne paikalliseen perheeseen vapaaehtoistöihin. Heti varmaan mieleen juolahtaa kysymys mistä oikeen tämmönen paikka löydettiin ja miksi tähän ryhdyttiin. No aloitetaan siitä kysymyksestä, että miksi. Olen nyt kahden viimeisen vuoden aikana hieman karaistunut ja oppinut ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Ehkä kaikki elämältä annettava ei ole Turussa, Kakolanmäellä uudessa hienosto alueella. Samat bussireitit töihin ja samat korttelit. Toki siis en sano, että sekään pahasta on mutta ei toistaiseksi pelkästään mun elämäni tarkoitus. Haluan rikkoa omia rajojani ja tehdä asioita mitä en toisaalta koskaan kuvitellut. Kaikki alkoi kun muutin Lappiin joulukuussa 2018 työharjoitteluun poron hoitajaksi. Se oli siihen asti ihan crazyin asia mitä oon tehnyt ja ehkä myös on sitä edelleen. Hurjan erilaista ja täten hatun noston arvoinen suoritus. Ei meillä etelässä ole poroja enkä minä niistä mitään tiennyt, kerran nähnyt aikaisemmin autauksissa sekä kuvissa. Siellä minä pönötin 10 asteen pakkasessa porojen kanssa painien. Minä pikku tyttö. Huhu! Elämäni opettavaisimmat 2.5kk. Joten tätä hulluttelu on hyvä jatkaa ja pitää yllä.

Löysimme tämän paikan sellaisen sovelluksen kautta kuin worldpacker (toinen samanlainen sovellus on myös sekä yleisempi, workaway). Meille tärkeintä oli, että ansaitsemme työllä ruoan ja nukkumapaikan, ei rahaa eikä mitään muita ihmeellisiä mukavuuksia. Vaan sen, että voimme illalla johonkin päämme kallistaa sekä saamme murua rinnan alle. Meitä ei innostanut myöskään työskennellä hostelleissa missä tehtävänäsi on ainoastaan myydä kaljaa ja pitää jotakin juomapelejä örveltäville kanssa matkailijoille. Kuunnella samaa soittolistaa päivästä toiseen ja kantaa kaljaa uima-altaalla makaaville nautiskelijoille. Rauhaa ja omaa oloa ollaan tänne tultu hakemaan ja se oli tärkeä paikan haussa. Meille pisti silmään tämä kyseinen paikka siksi, sillä pääsimme auttamaan paikallisen perheen asunnon rakentamisessa, eläinten ja puutarhan hoidossa. Sekä suurena plussana oli, että 3 ateriaa päivässä. Täysi lottovoitto! Eläimiä täällä pihalla pyörii useita kanoja ja sorsia. Ylempänä pihaa on kolme vuohea joista yksi on tiinenä. Saamme nähdä pikku vuohen syntymisen lähiaikoina, miten ihanaa! Sekä myös sikoja ja lehmiä. Ja perkeleesti hyttysiä ja muita lenteleviä pistäviä ötököitä.

Olemme olleet siis täällä kohta kaksi viikkoa  ja olemme tämän pandemian vuoksi täällä hieman pidempään. Tarkkaa aikaa ei olla määritelty kauanko täällä joudumme/saamme olla, mutta niin kauan kun maan sisäisesti mikään ei toimi. Töitä täällä riittää ja perhe on todella avulias ja kehottivat meitä pysymään täällä niin kauan kun meidän tarvitsee. Heillä ei ole kiire häätää meitä pois sekä uusia asioita tänne ollaan rakentamassa kokoajan, eli hiki virtaa ja vettä kurkusta alas.

Voin hieman avata kyseistä sovellusta, mitä käyttämällä onnistuimme saamaan oma vapaaehtois työpaikkamme. Wordpackers sovellus toimii niin, että sinun on kirjauduttava sinne ensiksi sisään. Muistaakseni molemmissa sovelluksissa on sama käytäntö sekä ne maksavat vuodessa noin 50e, mikä tosin ei ole yhtään pahan hintanen. Maksu hoidetaan sisäänkirjautumisen yhteydessä jonka jälkeen ei tarvitse vuoteen miettiä mitään erillisiä kuukausimaksuja. Sisäänkirjautumisen jälkeen pystyt etsimään maakohtaisesti ilmoituksia, kuka hakee töihin, minne ja millainen pesi on tarjolla. Töitä löytyy niin englanninkielen opettamista, puutarhatöitä, hotelli siivousta, kilpikonnien pelastamista, koulujen rakentamisest ja jne, laidasta laitaan Kuvauksessa lukee myös mitä työ sisältää, kuinka monta tuntia viikossa sekä vapaapäivät. Vaaditaanko paikallista kielitaitoa tai jotakin muuta erityistä osaamista. Kauanko minimissään ihmisiä haetaan töihin, usein kuitenkin viikosta kuukausiksi. Sekä myös tarjoavatko asumisen sekä ruoan heidän toimestaan. Kun löydät itsellesi sopivan työpaikan, valitset päivämäärät (tulo ja lähtö) sekä pistät viestiä perään. Mitä aikasemmin sen parempi ehdottomasti!

Itse olen todella tyytyväinen tähän kokemukseen! On pitänyt oppia nukkumaan kämpässä joissa ei ole ikkunoita eikä kaikkia ovia, eli mikä ja kuka tahansa voi ja pääsee sisään taloon 😀 Aluksi tämä ajatus hirvitti, mutta ei enää. Ihan sama kuhan on sänky ja peitto mihin kietoutua. Olen onnellinen!

Avaan vähän seuraavassa kirjoituksessa paremmin meidän niin sanottua työviikkoa ja mitä kaikkea me ollaan saatu täällä kokea. Kuulemisiin siihen saakka 🙂

Hassutellen Tanja

 

Espanjan opiskelua San Pedrossa

Hyvää huomenta tai hyvää iltaa sinne itseasiassa! Istun hostellin vehreällä pihalla ja odotan maha kurnien aamupalaa. Vähän paremmin nukuttu yö on takana. Toissa yönä olin niin vainoharhainen eri ötököistä ja torakoista, että heräsin yöllä 2 tunniksi taskulampulla etsimään niitä huoneesta. Yhtäkään en löytänyt joten ilmeisesti luovutin ja nukahdin takasin. En yleensä ole näin sätky ötököistä mutta nyt oli jotenkin outo fiilis. Ehkä sattuu johtua myös siitä, että täällä on jotakin hyvin viheliäisiä suurennuslasilla etsittäviä pieniä pistäviä herhiläisiä. Olen aivan paukamilla. Sampsalla ei juurikaan näy mitään, itse valitettavasti omistan tosi herkän ihon jossa jokaikinen paukama helahtaa täyteen eloon. Myös joulun alla oleva lude ongelma kotona on jättänyt sellaiset arvet taas, että en kyllä yhtään ihmettele.

Tosiaan Guatemalassa San Pedron kylässä lähdimme opiskelemaan Espanjaa viikoksi. Ja se oli kyllä yksi stressaavimmista viikoista ikinä! 😀 Ensinnäkin en itse omista fluenttia Englanninkielen taitoa. Kyllä englannilla pärjään ja pystyn keskustelemaan mutta se, että opiskelet vierasta kieltä englanniksi tuotti jo hieman pään vaivaa. Nostan toki itselleni hattua sillä pistän yleensä itseni tällaisiin tilanteisiin missä olen tosi kaukana omasta mukavuusalueeltani. Loppu hyvin kaikki hyvin, jälkeenpäin ajateltuna ihan hauska keissi. Kannustan kyllä kaikkia heittäytymään välillä ja menemään tilanteisiin missä ei tunnu ihan niin kotoisalta, loppupeleissä se palkitaan. Itse olen asunut hetken Maltalla ja työskennellyt hotellissa englanniksi sekä asunut Lapissa hoitaen poroja sekä vetänyt ryhmiä englanniksi. Ja tämä kaikki on ollut todella raskasta mutta lopuksi hauskaakin. Yleensä stressin seurauksena mulle iskee huuliherpes ja miten nyt ollakaan myös tälläkin kertaa ja vielä tosi pahana. Kyllä kaikenlaista pieni ihminen joutuu kärsimään 😀

San Pedrossa niinkuin oikeestaan ympäri Guatemalaa on hyvin paljon kielikouluja, että varaa on valita. Meidän kielikoulu maksoi noin 10e päivältä sisältäen 3 tuntia espanjan opiskelua yksityisopettajan kanssa sekä koulupäivän jälkeen erilaista tekemistä mm. kokki koulua, erilaisia luentoja, tanssia jne. Yksityisopettaja on hyvä valinta sillä opiskelutahti määräytyy vain ja ainoastaan oman itsensä mukaan. Jos jotakin asiaa ei ymmärrä on aikaa jankata päähän niin kauan kunnes se uppoaa mieleen. Opiskelimme tosiaan viikon verran mutta meille sanottiin heti alussa, että viikossa ei ehdi paljon oppimaan. Kaksi viikkoa on kuulemma optimaalisempi mutta ei meillä ollut aikaa kahdeksi viikoksi jäädä yhteen paikkaan. Minulle niinkuin Sampsalle viikko oli oikein hyvä ja riittävä sillä siinäkin ajassa sain itseni jo hermoraunioksi. Kävimme perus sanoja ja lauseita läpi. Perus kysymyksiä ja itsensä esittelyä, tien näyttämistä ja kielioppia.

Viikossa kyllä sai ihan tarpeeksi kattavan raportin espanjan kielestä ja siitä on ollut kyllä suuri apu. Ymmärrän huomattavasti enemmän mitä minulle puhutaan kuin aiemmin. Tosin osaaminen puhumisessa tuottaa edelleen hankaluuksia mutta se on nyt ihan ymmärrettävää. Täytyy jatkossa vaan ottaa vihko käteen, lukea muistiinpanoja ja jatkaa näin itsenäisesti opiskelua. Eiköhän se tästä lähde ehkä joskus!

Ei muutaku uusi viikko ja uudet kujeet. Mun elämä on kyllä täynnä kommelluksia, että välillä hirvittää. Kuulemisiin!

Hassutellen Tanja

Ensikosketus Guatemalaan

Hei!

Ei meistä ole hetkeen kuulunut. No sanotaanko, että tässä on ollut kaikenlaista hulinaa myös sellaista mitä ei ihan osannut tapahtuvan. Ollut siis ongelmia hieman virastojen kanssa siellä Suomen päässä mutta ei siis mitään vakavaa. Hommat on selvät ja reissu jatkuu täällä edelleen. Tosin reissu suunnitelmat jouduttiin laittamaan täysin uusiksi mikä tosin on aina valitettava tosiasia, mutta kun reissuun lähtee se on aina pidettävä mielessä. Hyvä reissu tulossa silti edelleen ja ehkä vähän jännempikin. Avaan vähän enemmän näistä uusista suunnitelmista kun saadaan kaikki ihan selville.

Viimeksi tosiaan kirjoittelin lähtevämme Guatemalaan ja täällä sitä ollaan oltu melkein kolme viikkoa. Matkan taittaminen ei tosin käynyt täysin mutkatta. Lähdimme liikkeelle Mexicon Zipolitestä ja sieltä oli bussilla matkaa 11h rajakaupunkiin. Mexicossa onneksi bussit ovat yllättävän hyviä tai ainakin ADON sekä OCC:n bussit. Mukavat penkit, toimiva ilmastointi, lähes siistit vessat ja kaikenpuolin ihan kelpo vehkeitä. Ei tarvitse pelätä, että jokaisessa kurvissa tai töyssyssä jarrut sanovat itsensä irti. Kuitenkin 11 tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme rajakaupunkiin. Kulkupelin vaihto kävi bussiaseman vierestä, vaihdoimme paikallis bussiin jolla pääsimme lähemmäs rajaa. Raja ylitettiin fillari tuktukkien kanssa. Tässä vaiheessa matkaa on kestänyt melkein 13h, eikä ruoasta tietoakaan. Nälkäkiukku alkoi pikku hiljaa riipimään.

Guatemalan puolella menimme johonkin hämyseen rajanvaihtopisteeseen ja miten ollakkaan meitä kusetettiin. Tottakai. No ehkä olisi voineet itse valita paremmin rahanvaihtopisteen mutta siinä sitä oltiin. Ei meidän onneksemme paria kymppiä enempää, eikä siinä jaksanut alkaa paikallisten kanssa enempää pelleilemään, nieltiin tappio ja poistuimme paikalta. Kävelimme bussiasemalla josta bookkasimme seuraavan kulkuneuvomme. Suuntana meillä oli Lake Atitlan, San Pedron kylä. Siinä pihalla istuskellessani naama täysin väärinpäin, paikalle pölähti vanha hampaaton mies. Hetken yksipuolisen keskustelumme jälkeen hän kävi ostamassa minulle kaupasta omilla pikku roposillaan pullon vettä. Kyllä siinä alkoi Tanja tyttöä hieman hymyilyttämään.

Kolmas bussimatka, neljäs kulkuneuvo lähti liikenteeseen. Guatemalassa ei selvästikkään ollut ihan Mexicon vertaisia busseja, se tuli huomattua heti kättelyssä. Tässä vuosi tuhannen vanhassa bussissa oli nimittäin yhtä kuuma kuin Helvetissä.

Katsoimme tiukasti karttaa minne bussi oli matkalla, sillä meille jäi hieman hampaan koloon lipunmyyjän selostukset ja emme ihan olleet varmoja minne oikein ostimme kuljetuksen. Keskustelu oli sitä luokkaa, että lipunmyyjä espanjaa ja me englantia eikä kumpikaan ymmärtänyt toisiaan. Ja tottakai jossakin kohtaa matkaa bussi kääntyi väärään suuntaan. Vaistoit eivät pettäneet tässäkään tilanteessa. Sampsa kiireen vilkkaa käveli kuljettajan luo joka ei tosin ymmärtänyt myöskään yhtään mitään mutta viereinen kaveri osasi auttaa sen verran ja käski meidän hypätä heti ulos bussista ja vaihtaa seuraavaan. Ei taas seuraavaan bussiin. Otimme rinkat seisoimme pihalla ja ilmeelläni olisi voinut jo pilkkoa sipulit kun meidän oli tungeuduttava  vanhaan jenkkien koulubussiin joka oli otettu pois käytöstä jo 30 vuotta sitten. Kaverit kaatoivat vähän väliä koneeseen litra tolkulla vettä, ettei vain kone leikkaisi kiinni. Ihmisiä hyppäsi kyydistä pois vaihdissa, ovimies roikkui välillä katolla ja kuumuus oli aivan uskomatonta. Täristen menimme ihmisten hyppien ovista ja ikkunoista ulos noin 2 tuntia, kunnes luulimme olevamme perillä. No ei suinkaan, vielä oli jäljellä venematka jäljellä. Huhu, Onneksi venematka meni ongelmitta ja saavuimme vihdoin ja viimein San Pedroon, Lake Atitlaniin, määränpäähämme. Matkaa kesti kaiken kaikkiaan lähes 23 tuntia joka vieläkin tässä kirjoittaessa tuntuu kamalalta.

Lake Atitlan on järvi joka sijaitsee noin 1600 metrin korkeudella merenpinnasta. Sen rannalla on useita pieniä kyliä ja vähän isompiakin. Kylien välillä kulkee venetaksit joita suositaan muita kuljetuksia enemmän. Ymmärrän täysin, sillä tiet eivät olleet parhaimmassa kunnossa, enkä ihan liputtanut niitä bussejakaan.

Pienen googlettelun jälkeen me valitsimme San Pedron. Kylä oli tarpeeksi pieni mutta siltikin tarpeeksi iso meidän makuun. Hyviä ravintoloita, vähän ostettavaa, pieniä kauppoja ja riittävästi ihmisiä. Myös bailaamiseen tarkoitettuja menomestoja löytyi, mutta näistä en sen enempää tiedä sillä kävimme vain yhdessä kapakassa juomassa muutamat oluset. Rantakatu oli pieni pätkä suoraa mistä nämä kaikki löytyi sekä myös aktiviteetit ja kielikoulut. Ylempänä kylää asuivat paikalliset. Kompakti kokonaisuus. Täällä myös me opiskelimme espanjaa viikon ajan ja palaan siihen ens viikolla!

 

Hassutellen Tanja

Kuplawolkkari & Temazcal

Hei! En tiedä onko elämästä nauttimista se, että kaikki on niin hyvin, että pienetkin asiat tuntuvat todella ärsyttäviltä. No. Mun suurin ongelmani tällähetkellä on pyyhe jonka ostimme pari viikkoa sitten mutta se ei kuivaa. Ei, ei kuivaa. Tulet suihkusta läpimärkänä, kiedot itsesi pehmeään pyyhkeeseen ja toivot olevasi kuiva, valmiina pukemaan vaatteet yllesi. Mutta karu  todellisuudessa iskee, olet yhtä märkä kuin suihkussa tultaessa. On muuten todella ärsyttävää. Melkein yhtä ärsyttävää kun kylmä suihku ja siis jääkylmä suihku jonka koin pari päivää sitten. Huhu

Saavuimme noin viikko sitten kaupunkiin nimeltä Salina Cruz. Tämän kaupungin piti olla vain meille välipysähdyspaikka rannan merkeissä ja levon kannalta. Ehdimme tosin olemaan yhden yön verran Airbnb houstiemme luona, kun he alkoivat pihalla huutelemaan meille. Hämmennys valtasi meidät jälleen kerran, mitä tuo ukko oikeen huutaa meille Espanjaksi. Hyvä kun ymmärtää sanoja sieltä täältä vain vähän. No paikan omista remppasi vanhoja kuplawolkkareita pihallaan ja kyseli jos halusimme lähteä hänen ja vaimonsa kanssa pienelle retkelle. Eli hän pistäisi auton kasaan ja voisimme aamulla sulloutua pieneen kuplaan, neljä ihmistä, tavarat ja kohteena vain äärrettömyys. No tuota miksipä ei?

Seuraavana aamuna pistimme pelit ja pensselit kasaan ja lähdimme autolla kaahaamaan kohti uutta seikkailua. Ajelimme autolla kaksi päivää, kahteen eri ranta kohteeseen. Tälläkään kertaa meitä ei onnistanut yhteinen kieli vaan googlen avulla selvittiin tästäkin parin päivän kestäneestä seikkailusta. Myös automme hajosi kertaalleen mutta onneksi korjaamo oli lähellä ja auto saatiin kuin saatiin taas ajokelpoiseksi. En tiedä miten meitä onkaan lykästänyt näin hyvin paikallisten kanssa ja ollaan saatu kokea vaikka mitä eri perheiden kanssa mutta sen sanon, että missään ei ole niin ystävällisiä ihmisiä kuin Mexicossa. Ainakin kokemani perusteella.

Parin päivän auto suhailun jälkeen jatkoimme matkaa kahden bussilla pieneen vuoristokylään, San jose del pacificoon. En ihan uskonut, että 2500 metrin korkeudessa minulle voisi tulla vaikeuksia hengittää mutta toden totta tuli. Ensimmäinen yö oli jotakin aivan hirvittävää, luulin jatkuvasti hengitykseni loppuvan ja tästä menin pienoiseen paniikkiin. Vaikea hengittää – paniikki – vielä vaikeampi hengittää. On vaikea selittää miltä se tuntuu kun vetää keuhkot täyteen ilmaa mutta henkeä ei kuitenkaan saa. Samanlainen fiilis kuin paniikkikohtauksessa jos joku joskus sellaisen on kokenut. Olin aivan valmis sinä yönä lähtemään aamulla takaisin rannikolle mutta onneksi aamulla herättyäni olo oli aivan eri, sainkin jo henkeä. Paniikki oli myös tipotiessään. Ihanaa!

Täällä pienessä vuoristokylässä koin ehkä elämäni oudoimman keissin. Nimittäin menimme kokeilemaan Mexicolaista vanhan perinteen “shamaani” höyrysaunaan (Temazcal). Sauna oli pieni savimaja, kiukaalla oli kasa erilaisia yrttejä ja alla tulipesä. Meitä ohjeistettiin heittämään kiukaalle viiden minuutin välein mustaa yrttileijua ja löylyä heittäessä koko savimaja peittyi höyryyn, emme siis nähneet toisiamme lähes ollenkaan. Tunnin saunomisen aikana meidän piti myös valella itsemme hunajalla kauttaaltaan. Mökki oli pieni, kostea ja kuuma. Rituaalin lopuksi kömmimme ulos suihkutilaan, istuimme pienille jakkaroille alasti, valelimme itsemme savella ja lopuksi tämä paikan pitäjä pesi meidät. Ämpärillä kaatoi päällemme ensin lämmintä vettä sitten hieman viileämpää ja lopuksi jääkylmää. Siinä meinasi sydän pysähtyä kun saa ämpärillisen kylmää vettä niskaan. Kuivasimme itsemme pyyhkeillä, puimme vaatteet jälleen päälle ja menimme kämpille. Sanotaanko että olin varmaan puoli tuntia täysin hiljaa aivan ihmetyksissäni mitä juuri äsken minulle tapahtui. Se oli jotakin aivan käsittämätöntä ja tätä on vaikea edes selittää kunnolla. Sen voi sanoa, että tulipahan sielu ja ruumis pestyä samalla kertaa. Haha!

Istun nyt viimeistä aamua Mexicossa kirjoittaen tätä sepustusta. Tänään illalla lähdemme suuntaamaan kohti Guatemalaa. Bussimatkaa tosin kestää reilu 12 tuntia ja se ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Kaikesta huolimatta oon pirun innoissani!

 

Hassutellen Tanja

Hola Amigos!

Iltaa Mexicosta! Tai en tiedä onko nyt sopivampaa sanoa Hyvää huomenta sillä Suomessa kello lähestyy aamua mutta, no pysytään tossa hyvässä illassa. En ole ihan vielä sisäistänyt sitä, että aikaero on 7-8h jäljessä Suomen ajasta. Tottunut Aasiassa reissatesani kellon olevan aina eteenpäin. Noh eiköhän tähänkin totu, niin kuin tänään salsakaljan makuun. Voi kyllä luit oikein, salsakalja. Salsakastiketta, suolaa ja lime sekä tummaaolutta samassa tuopissa, näin se mulle tarjoiltiin. Huhu

Mitäs teille kuuluu? Tässä minä nyt istun pienessä hotellihuoneessamme ilmastoinnin puhallellessa etuhiukseni takaraivoon asti. Tavaraa on paljon ehkä liikaakiin näin pieneen huoneeseen. Huoneessa on siis sänky, 1980-luvulta oleva televisio, kaksi yöpöytää ja vessa ja tietenkin noin kaikki romut ja rinkat mitä ollaan mukanamme roudattu.

Tällä hetkellä ollaan matkattu 2 viikkoa Mexicossa, reissua on latinoissa 4kk jäljellä ja tämä on nyt viides kaupunki missä ollaan oltu. Järjestyksessä Cancun – Bacalar – Chetumal – Ciudad del Carmen ja nyt majailemme Chiapaksen osavaltiossa Palenquen kaupungissa. Kaikki edellä mainitut paikat on ollut ihan mielenkiintoisia ja upeita. Tai toki otetaan hieman taaksepäin. Emme ole tulleet reissulla bilettämään tai muutenkaan rietostelemaan, niin Cancun jäi meille vähän vaisuksi. Sehän on ihan aikuisten oikeesti rakennettu aikoinaan tyhjästä vain turisteille ja näinollen paljoakaan se ei meille olisi tarjonnut. Vietimme siellä 2 yötä. Mutta miksi nostin sen silti tähän listaan ja kehuskelin mahtavuudella on, sillä meillä oli aivan uskomattoman mukava Airbnb housti. Nuori sälli, todella mukava ja joka vei meidät myös paikalliseen sunnuntai brunssille. Häneltä saimme hyviä vinkkejä reissulle sekä hän kertoi olevansa aina puhelimen päässä jos tarvitsemme apua. Aika bueno, eiköst vain. Vastalahjaksi lupauduimme majoittamaan hänet vuorostaan jos joskus Suomen saapuu. Tämä kuitenkin mahdollista sillä Ruotsissa on kuulemma käynyt ja Tanskassa asunut. Nyt on helppo lupailla kuuta taivaalta ja sohvapaikkaa vaikka haha ei omisteta kämppää ja sohvakin lojuu varastossa osissa. Mutta ei takerruta siihen, tulevaisuudessa ehkä sohvalle ja kundille löytyy paikka.

Bacalar taas ihastutti kauniilla laguunilla ja ehkä pieneen paikkaan verrattuna parhaimmilla ravintoloilla. Sanotaanko ettei 5 päivän aikana syöty yhtäkään huonoa tai keskiverto ruokaa, vaan kaikki saavat mukisematta kiitettävän arvosanan. Kirkas laguuni taas seitsemällä eri sävyllä säväytti ihan perin pohjaisesti. Kannatan paikkaa jos haluaa vain chillata riippumatossa, lukea hyvää kirjaa ja rakastaa vaaleansinistä vettä.

Ciudad del Carmen oi tämä oikein ihana rantakaupunki. Jälleen kerran päästiin parhaimpien Airbnb houstien majoutukseen ja vietävä, se kyllä veti sanattomaksi. Perheen äiti ja isä kuljettivat meitä autolla edestakaisin minne halusimme, kokkailivat omassa kotonaan alakerrassa herkullisia aamupaloja ja kutsuivat meidät heille syömään. Vietettiin näin “perheenkesken” päivä myös rannalla. Surkuhupaisan teki se, ettei meillä ollut yhteistä kieltä. Onneksi teknologia ja google translate ja näin me hyvin ymmärrettiin toisiamme ja homma pelasi. Täydet pisteet!

Jos joku miinuspiste pitää sanoa, ei tosin ollut kun säästä ja minun kestävyydestäni kiinni, ei paikkaan sidonnainen tosiaankaan. Eilen aamulla oli hieman kylmä ja suihkuun oli päästävä. Suihkusta ei lämmintä vettä, ei tietenkään. Se oli aikamoinen taidonnäyte miten sain itseni pestyä jääkylmän suihkun alla, sydämen pysähtyessä ja silmien pyörähtäessä 360 astetta. Mut voisi heti palkata sirkukseen pelleksi näillä skilsseillä. Onneksi nyt on reissun ensimmäinen lämmin suihku täällä Palenquessa, oi niin nautin. KIITOS HAHA.

Pian kello lähestyy ruoka-aikaa ja lähdemme reissumme tähän mennessä parhaimpaan ravintolaan nauttimaan illallista. Huomenna jatkamme taas matkaa joten palataan taas asiaan, mitä pikemmin sitä parempi!

Hassutellen Tanja